APT-Elektro Oy ja Suunnittelutoimisto Enertel Oy yhdistävät voimansa

Kaksi vahvan osaamisen sähkösuunnittelutoimistoa yhdistävät toimintansa 1.1.2023, jolloin APT-Elektro Oy:n suunnitteluliiketoiminta siirtyy osaksi Enertel Oy:tä.

Kiristynyt markkinatilanne edellyttää jatkossa volyymin kasvattamista ja leveämpiä hartioita, jotta palvelutarjonnalla ja osaamisella päästään vastaamaan menestyksekkäästi alan kysyntään suhdannevaihteluista riippumatta.

Yhdistymisen seurauksena yhtiön nimeksi tulee APT-Enertel Oy ja liikevaihdon odotetaan kasvavan vuonna 2023 lähelle miljoonaa euroa ja henkilöstön kokonaismäärä nousee kolmeentoista henkilöön.

Yhdistymisen taustalla on halu vastata asiakkaiden tarpeisiin laajemmalla palvelutarjonnalla.

Strategisena tavoitteena on vahvistaa asemaa toimialalla toimintaympäristön muutoksen keskellä. Energia-alan murros ja sähköistyminen lisää tarvetta ammattitaitoiselle sähkösuunnittelulle.

  •  ”Laajentuminen Turun talousalueelle on johdonmukainen askel suunnitteluliiketoiminnan strategian toteuttamisessa ja vahvistaa sekä markkina-asemaamme, että kannattavuuttamme. APT-Elektro Oy:n vahva osaaminen ja markkina-asema Turun talousalueella tukee erinomaisesti tavoitteitamme ja lisää mahdollisuuksiamme kehittyä ja uudistua vaativalla ja kilpaillulla toimialalla jatkossakin”, kommentoi Enertel Oy:n toimitusjohtaja Simo Rosendahl.

 

  • ”Varsinkin sähköistyvä liikenne vaatii uudenlaista tuotteistusta ja laajempaa resurssia, jota APT-Enertel Oy tulee tarjoamaan. Liiketoiminnan kehitys vaatii entistä enemmän laajaa osaamista ja näkemystä. Yhdistymisen myötä mahdollisuudet liiketoiminnan kehitykseen paranevat ja asiakkaita voidaan palvella kattavammin. Henkilöresurssit ovat uudelle kokonaisuudelle edelleen tärkein voimavara, ” toteaa APT-Elektro Oy:n ja tulevan APT-Enertel Oy:n toimitusjohtaja Pekka Tiainen.
     

APT-Elektro Oy on vuonna 1994 perustettu sähkö- ja teletekniikan konsultointi- ja suunnittelutoimisto. Palvelumme kattaa niin isommat kuin pienemmätkin hankkeet ja olemmekin toteuttaneet asiakkaillemme lukuisia suunnittelutoimeksiantoja eri tyyppisiin ja luonteisiin kohteisiin.

 

Enertel on vuonna 1992 perustettu taloteknistä suunnittelua ja -konsultointia harjoittava yritys. Yrityksen kotipaikka on Laitila ja Enertel osa VSV-konsernia. Toiminnassa sovellamme standardin mukaista, yrityksellemme laadittua laatu- ja turvallisuusjärjestelmää.

 

Lisätietoja:
Enertel Oy
Toimitusjohtaja Simo Rosendahl, puh. 0400 240 168 simo.rosendahl@enertel.fi

APT-Elektro Oy
Toimitusjohtaja Pekka Tiainen, puh. 0400 760044 pekka.tiainen@apt-elektro.fi

Edellinen
Edellinen

Päiväni vanhempana suunnittelijana

Seuraava
Seuraava

Uusia kasvoja Enerteliin